Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksyistä

Syksyn viileät helmat hipovat puiden oksia.
Maisema on värjäytynyt kesän jäähyväis juhlaan.
Pian on luopumisen ja levon aika.
Blogiväsymys ja muukin väsymys nykii takin liepeissä.
Niveleni kipuilevat ja joudun käyttämään kyynärsauvoja ajoittain, päästäkseni eteenpäin.
Alakuloa en suostu kuuntelemaan, se on asettunut oikein valmius asemiin.
Istuu pöydänreunalla, kattilan kannella ja olkapäällä.
Sanon sille, ettei sillä nyt ole tilaa mielessäni, siellä on paljon muuta mukavaa.
Silti se keikkuu kyynärsauvan varressa ja nauraa ilkikurisesti,
kun kömpelöistä käsistäni kimpoaa piirakkavuoka hajoten, tuhansiksi sirpaleiksi.
Otan tyynesti toisen kaapista ja jatkan leipomista.


Aurinko kultasi kauniisti syksyiset puunlatvat mökkirannassa.
Värjäsi  suon heinikkoa ja mättäitä, okralla ja kullalla.
Heitti taivaan pumpuleihin lilaa väriä.


Kurjet menivät, lauloivat kirkkain raikkain äänin.
Niiden siluetit piirtyivat pilviin jotka loistivat sateenkaaren väreissä.
Lähdön katseleminen sai
jälleen kyyneleen kirahtamaan silmäkulmaan. Niin haikeaa ja lopullista.


Illat ovat jo viileitä.
Auringon villi värileikki muuttuu nopeasti taivaalla samettiseksi pimeydeksi.


Syyskuun kuu kulkee alhaalla, suurena keltaisena juustona.
Puolikkaana se näytti kyllä vehnäpullalta. Katselin sen kulkua kauan.
Huuhkajan huhuilu kiiri kirpeässä tyynessä illassa.

Toivon kaikille iloista,  viikkoa!

Onneksi olen ollut välillä vähän paremmassa kunnossa kesällä,
päässyt ihan pohjoiseen ihailemaan luontoa.
Kuusamon lomalta, otettuja kuvia voit katsella Alfheim valokuvablogissani
-Valokki-

maanantai 12. syyskuuta 2011

Maila, ihan tavallinen nainen

Maila oli ihan tavallinen nainen, ainakin hän yritti olla.
Hänelle oli itsestään selvää, että työpaikalla työt tuli tehdä hyvin, ja huolella.
Maila myi naisille unelmia, purkitettua nuoruutta ja itsetuntoa.
Hän tunsi olevansa petturi, koska sisimmässään tiesi,
ettei maineikkaalla nimellä varustettu kallis tuote, voisi tuoda nuoruutta,
tai onnellisuutta kenellekkään.
Harhan onnellisuudesta ehkä, hetkeksi.
Vaikka työn sisältö ei ollutkaan mielekästä, oli ansiotyötä tehtävä, raha oli tärkeää.
Sillä sai ostettua kaikkea, kaikkea mistä mieli olisi hetken hyvä.
Mieskin ajatteli sillä tavoin, niin Maila oli ymmärtänyt.
Tavarat, esineet ja omaisuus olivat turva,
päämäärä jonka vuoksi oli tehtävä lujasti töitä.
 Oli tehtävä lujasti töitä, että eläkkeellä voisi sitten nauttia elämästä.
Kauniissa kodissa, joka oli kalustettu laadukkaasti, hyvällä maulla.

Maila kulki päivästä toiseen, heräsi aamulla aikaisin,
raahautui silmät ummessa keittiöön,
pudotti kultakaloille ruokaa, laittoi aamupalaa,
ajoi töihin, teki rutiinilla joka päivä työnsä.
Palasi kaupan kautta kotiin, koti olisi oltava siisti ja ruokaakin perheelle laitettava.
Maila pesi pyykkiä, siivosi  ja istui lopun iltaa silmät auki,
ison taulu television ääressä, katsoen tyhjyyteen, näkemättä mitään.
Hän kaipasi kyllä muutakin, mutta ei jaksanut kuin raahautua pävästä toiseen.
Hän itki usein silmänsä ihan tyhjiksi ja päänsä kipeäksi.
Hän ei muistanut milloin elämästä oli tullut tällaista,
raahustamista ja kestämistä.
Maila kulki samaa kehää vuodesta, vuoteen.


Eräänä päivänä kultkalat kelluivat kuolleena akvaariossa,
eikä Maila saattanut muistaa,
milloin oli nähnyt niiden viimeksi liikkuvan.
Hän ei muistanut edes milloin oli viimeksi katsonut niitä,
ne olivat olleet varmasti kuolleita viikkokausia hajusta päätellen.
Maila ei muistanut menneistä viikoista tai kuukausista mitään,
aika oli kulkeneet jättämättä jälkeensä mitään, mihin hän olisi voinut tarttua.

Mailan päätään alkoi kiristämään, kiristämään ihan hirveästi,
koko keho muuttui raskaaksi.
 Mieli myllersi outona ja ahdistavna, tuoden mukanaan vieraita ajatuksia.
Maila makasi viikon toisensa jälkeen peiton alla, nukkui, nukkui, unesta uneen.
Uni vei häntä tiedottomuuteen.
Hereillä tuli itku ja epätoivo, jotka söivät hänen sisintään, oli parempi nukkua.
"Kuka tällaista luuseria kaipaisi", Maila tuumi.

"Loppuunpalamista, uupumista, masennusta", sanoi työpaikkalääkäri.
Kirjoitti punaisia pillereitä, jotka maistuivat pahalta,
niitä ei kait ollut tarkoitettu pureskeltavaksi.
Apteekissakin katsoivat oudosti, farmaseutti ajatteli varmasti, "taas yks hullu".
Ulos kävellessään Maila tunsi merkin otsassaan, se näkyi varmasti kauas.
"Tuo on kilahtanut, pimee", ajatteli ihan selvästi vastaan tuleva nainen.
Hän hymyili kuitenkin ystävällisesti,
varmasti vain hämätäkseen, ajatteli Maila.


Eräänä aamuna Maila ei jaksanut enää nukkua,
hän  käveli kylpyhuoneeseen ja katsoi peiliin...
Kun Maila katsoi peiliin, hän huomasi jotain outoa.
Hiuksien sekaan oli kasvanut heinää, vihreää ja ruskehtavaa HEINÄÄ!!
sekä kauniita oksia, joissa heilui värikkäitä kullankeltaisia lehtiä.
Jossain soi tiuku, helähti kauniisti ja tuuli suhisi puissa.
Maila katsoi peiliin tarkemmin hän näki siellä metsän,
sekä kannon jolla seisoi pieni vihreä hahmo. 
Äkkiä, ihan yllättäen Maila sukelsi peiliin.


Maila seisoi ymmällään keskellä vihreää vanhaa metsää.
Pieni hassunkurinen mies seisoi kannolla, ensin Maila ei saanut sen puheesta selvää.
Sitten hän kuuli pikkumiehen sanovan "Olen Tammukka -Nuppi, Maan alaisten kansaa".
"Luulen, että sinun tulee tutustua kansaani,
sekä kolmeen muuhun kansaan jotka täällä elävät"
" Sinulla on suuri lahja, se on aitous ja hyvyys joka sisimmässäsi asuu.
Sekä taito nähdä ja kuulla sellaista joka on aina ollut,
mutta jonka useat ihmiset ovat kadottaneet, aikojen saatossa."
Näkeminen tuottaa tuskaa, sekä ristiriitaa sinun ja maailmasi kanssa,
mutta luulemme, että selviät niistä, siksi sinut on valittu näkemään ja muistamaan. 


Maila sai kuulla Ilman keveiden-, Tulen kipinän-, sekä Veden pyörteiden kansasta,
jotka elivät Näkymättömän kerroksen maailmassa.
Kaikki nämä kansat olivat aikojen alussa eläneet samassa maailmassa ihmisten kanssa,
luonnon antimilla, sitä kunnioittaen ja kiittäen.
Sitten kehitys oli vienyt ihmiset huimien edistysten siivittäminä kauas.
  Kauas luonnosta ja sen  kansoista, sekä arvokkaista ja tärkeistä periaatteista,
joiden avulla elämä voi olla mahdollista. Ihminen otti, otti luonnolta,
antamatta tilalle enää mitään, vain kärsimystä ja jatkuvaa kasvavaa taakkaa.

Maailmankaikkeuden voima oli eroittanut kansat,
nähdessään ihmisten ahneuden ja itsekkyyden.
He saisivat pärjätä omillaan.
Näillä "Pikkuisten kansoilla" oli kykyjä, sekä voimia joita,
ihmiset voisivat käyttää väärin.
  Niitä tarvittaisiin pelastamaan maapallo, jos tulisi aika
jolloin maan pitäsisi syntyä uudelleen, jos sillä vain olisi tarpeeksi voimia.


 Maila kuunteli haltioissaan, mitä pidemmälle pikkumies eteni kertomuksessaan,
sitä enemmän Maila muisti. Hän muisti kuinka oli elänyt Veden pyörteiden kansan kanssa, yksinkertaista, mutta niin onnellista elämää.
Heidän erikoistehtävänään oli pitää maapallon vedet puhtaina ja kirkkaina,
jotta elämä voisi jatkua.



Mailan kuunnellessa Tammukkaa, pienet kirkkaat säteet  ympäröivät heidät,
niitä tuli lisää ja lisää.
Ilma leijui täynnä peniä säteitä ja kiteitä, ne puhuivat Mailalle sanattomin sanoin.
Kertoivat tarinaansa, pyysivät häntä soittamaan säveliänsä, laulamaan laulujansa.


Maila sai soittaa Ilman keveiden kansan kanssa.
Raikasta, riemullista ja ilmavaa elämän säveltä.
Ilman joka liitää pilvissä, kulkee puiden lehdillä, asuu elävien soluissa.
Ilman joka täyttää vastasyntyneen keuhkot ja antaa hänelle elämän. 
Lahjan jonka lapsi myöhemmin unohtaa, mutta jota ilman ei voi elää.


Maila soitti kuumaa ja kumeaa rytmikästä säveltä, Tulen kipinän kansojen kanssa.
Tulen, joka loistaa auringosta, pitää kasvua ja elämää yllä.
Valon, jota ilman jää peittäisi kaiken elollisen.
Maapallo muuttuisi isoksi jääpalloksi,
jota kukaan tai mikään ei pimeässä näkisi,
se leijuisi kylmässä yksin ja elottomana.
 Loputtomaan tyhjyyteen, pohjattomaan ajattomuuden kuiluun.

Kipinät kimpoilivat kirkkaina, nuotion räiskeen tavoin,
lepattivat lauhkeasti kynttilän liekin lailla.
Mailan kylmät varpaatkin lämpenivät sävelten soljunnassa .


Maila soitti kauan, kauan Veden pyörteiden kansan kanssa pisaroivaa,
kirkasta kristallista säveltä joka helisi turkoosin ja sinisin, vihrein ja harmain sävyin.
Sävel sai kyyneleet nousemaan Mailan silmiin,
kyyneeleet puhdistivat hänen sisintään, huuhtoivat pahaa oloa ja tuskaa pois.
Vesi solisi kirkkaana, se nousi maan uumenista, satoi pisaroina ilmassa.
Ryöppysi putouksina, soljui raikkaina virtoina, kasvien ja elollisten juoda,
pysyä hengissä. Puhdistua ja peseytä.



Maila soitti Maan alaisten kansan kanssa kumeaa,
juurevaa ja turvallista sävelmää.
Maan joka antaa ravinnon, polun jolla astua, alan jolla asua.
Puille, metsille, kukille ja ruohoille multavan pedin.
Maan jonka pinnalla ihminen on pieni,
mutta hänen pienetkin väärät tekonsa voivat kasvaa suuriksi.

Valinnat tai valitsematta jättämiset vaikuttavat väistämättä luontoon
ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen, sen Maila ymmärsi.
Hän oli aina tiennyt sen, kuten ovat kaikki ihmiset aina tiennet sisimmässään,
mutta eivät ole asiaa ajatelleet tai välittäneet.


Maila soitti ja soitti, Maila tanssi, tanssi ja nauroi sekä lauloi kaunista sävelmää.
Kipinäpyörteet, valo ja raikas tuuli, sekä puut tanssivat hänen kansaan.
Aika ja paikka katosivat, hän leijui keveänä ja onnellisena.



Maila heräsi, hän tunsi olonsa virkeäksi. Sitten hän muisti unen, vai oliko se ollut unta?.
Hän katseli kaunista kotiaan, kalliita huonekalujaan.
Hyllyillä antiikkia ja maineikkaiden lasimuotoilijoiden tuotteita,
joita hän oli kerännyt vuosia. 
 Mailalla  napsahti päässä, napsahti hyvällä tavalla.


Seuraavana maanantaina Maila tulosti netistä paperit puutarha-alan koulutukseen,
josta oli aina haaveillut, oppisopimuksella, se sujuisi kivasti.
Hän halusi erikoisuta luomuvilejlyyn.
Seuraavaksi Maila möi uudenkarhean Mersunsa,
josta oli vielä rutkasti velkaa ja vaihtoi sen pikkuiseen sievään autoon.
Rahaa jäi vielä jäljellekkin, niillä hän osti kompostin ja tilasi aurinkopaneelit katolle.
Tiistaina hän käveli työpaikalle pomon luokse ja sanoi itsensä irti. 

Riemu kupli Mailan rinnassa kun hän ajoi metsän läpi,
läpi tuulisen kukkulan, ohi virtaavan veden, kohti kirkasta aurinkoa. 
Samalla hän kuuli ystäviensä ja kansansa iloiset tervehdykset.

Voimia ja myötätuulta kaikille Mailoille ja muille työssään väsyneille,
sekä uupuneille naisille ja miehille.

Tammukka -Nuppi on sisareni Valorun valmistama ihana maahinen,
samoin "Mailan" asusteet ovat hänen käsialaansa. Valoru esiintyy myös satuni
ihanana maahis Mailana ja antoi luvan, että saan julkaista kuvat

-Valokki-