Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Yllätyspokaali

Tällaisen ihanan yllätyspokaalin sain Marja-Leenalta
Kiitos vielä paljon Marja-Leena, otan sen ilolla vastaan.
Tarkoitus olisi kertoa 8 asiaa itsestäni. Sekä jakaa tunnustus 8 blogin pitäjälle eteenpäin.
Yritän kertoa sellaisia asioita joita en ole jo  tuhannesti täällä kertonut.
voi olla hieman vaikeaa :) hmm mietitäämpäs.
Valokuvausharrastukset, korujen punomiset, siskot, lapset ym olen jo pajattanut täällä.

1.
Haluaisin elää "omantuntoni", mukaan.
Saastuttamatta tai kuluttamatta luontoa turhaan.
Tehdä oikeanlaisia valintoja, jotka eivät vahingoittaisi  ympäristöä ja ihmisiä.
Haluaisin auttaa muita ihmisiä, apua tarvitsevia.
Tehdä jotain mikä lisäisi onnellisuutta.

2.
Olisin halunnut nuorena näyttelijäksi.
Kaikista eniten inhoan ja jännitän nykyään esillä  oloa.
Keskipisteenä kakistelu, saa minut lähes paniikkikohtauksen partaalle.

3.
 Minulla on jonkinasteinen lukihäiriö, sen huomasi tyttäreni joka on erityisopettaja.
Sujuvasti olen tähän asti lukenut ja kirjoittanut väärin, niin teen jatkossakin.
Toivottavasti saatte teksteistäni selvää. Äidinkieleni on kyllä ihan hepreaa. Soryyy :(

4.
Haluaisin asua vanhassa punaisessa maalaistalossa.
Minulla olisi iso navetta jossa olisi lampaita, kanoja, lehmä ja hevonen.
Muutama pieni possu voisi olla, vaikka ne haisee pahalle.
Syödä en kyllä niitä haluaisi.
Pellolla olisi iso kasvimaa,  talon ympärillä vanhoja puita.
Rakastan kyllä nykyistä kotiani, mutta tuo olisi unelmani.
Haluaisin elää yksinkertaista ja kiireetöntä elämää.

5.
Olen käynyt "emäntäkoulun", jossa kokattiin ja lapioitiin lehmänkakkaa.
 Minusta ei tullut hyvää kokkia.
(Ruokaa siellä kyllä kokattiin ja navetassa lehmänkakkaa lapioitiin)

6.
Kirjoitan sekä oikealla, että vasemmalla kädellä.

7.
Minulla oli "oravan " etuhampaat jotka olivat ristissä.
Oikomishoito hampaisiin tehtiin aikuisiällä.
Tuskallinen kokemus, minulle ja kukkarolleni.

8.
Uskon, että positiivisia ja iloisia asioita voi vetää puoleensa
mangneetin tavoin ja saada ne lisääntymään elämässään.
Työtä sen eteen kyllä pitää tehdä rankasti, joka päivä.

Lähetän tunnustuksen eteenpäin

-Valokki-

14 kommenttia:

  1. Olipa mukavia asioita, positiivisia, luonnonläheisiä, olet auttavainen ja lämmin ihmminen. Jännä, että osaat kirjoittaa molemmilla käsillä, kummalla kirjoittelet useimmin? Minä olen vasuri, oikealla en osaa kuin epämääräistä raapustusta.
    Kiitos paljastuksista, tunnen sinut nyt vähän paremmin:)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitan oikealla, koulussa otin kynän vasempaan käteen, mutta opettaja siirsi sen aina oikeaan.
    Olen aika tunteellinen ja kiltti, siitä olen saanut kärsiä paljon, koska helposti käytetään hyväksi. Kivaa viikon jatkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Löysin vastauksestasi niin paljon tuttuja elementtejä. Osasin tulla 'jälkiä pitkin' katsomaan sinun blogiasi.

    VastaaPoista
  4. kaanon, tervetuloa blogiini, kiva kun tulit käymään ;)

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva kertomus toiveistasi ja taidoistasi, uskaltaisikohan sun leipomaa kakkua syödä;)) DD
    Parasta oli kiva huumori tarinan ohessa. Onnea sinulle Pokaalista!

    VastaaPoista
  6. Mukava blogi sinulla ! Istahdan lukemaan.
    Vilkuttaa *** wihtori

    VastaaPoista
  7. Yllätykset ovat joskus mukavia )

    VastaaPoista
  8. aikatherine,
    leipomani kakka ööö kakku, voisi olla yllättävän hyvää :) Muuten eilen leivoin gluteenittomia munkkirinkeleitä, ensimmäisen kerran. Ihan kelvollisia, hieman kumimaisia. Pitää etsiä parempi ohje. Gluteenittomien leivonnaisten leipominen on vielä hieman uusi asia minulle, hieman eri niksit kuin tavallisissa. Kivaa äitienpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  9. wihtori, sydämellisesti tervetuloa tänne, mukavaa kun istahdit lukemaan. Kävin myös sinun blogissasi tutkimassa:)

    VastaaPoista
  10. isopeikko,
    rakastan yllätyksiä, varsinkin jos ovat mukavia. Tämä pokaali oli kiva :)

    VastaaPoista
  11. Kiitän Valokki pokaalistasi, aina tunnustuksen saatuani menen kipsiin, enkä osaa oikein sanoa mitään... sehän osoittaa vain sen etten ole oppinut ottamaan kiitosta vastaan:)

    Muutenkin tuntuu etten ehdi tai saa aikaiseksi tarpeeksi käydä sivuilla joissa haluaa, puhumattakaan että saisi omia sanojaan tms rustailtua, työn alla on useampaakin, mutta vähän hitaanlaisesti ilmestyvät. Aurinkoa ja valoa elämääsi, katson mielenkiinnosta nämä toisetkin linkit tottakai, tiedä mitä löytöjä tekee:)

    VastaaPoista
  12. Kiitos pokaalista, sähläsin tuon kuvan kanssa, kunnes lopetin ja kirjoitin vain ne asiat:/ Nämä jutut täällä kuullosti ihan siskolleni, paitsi että minusta olet kyllä hyvä kokkikin.

    VastaaPoista
  13. Mustaleski,
    ole hyvä vain, ei tarvitse mennä kipsiin. En loukkaannu lainkaan, vaikka et ehtisi rustata haasteeseen vastausta, itsestään kertominenkaan ei ole helppoa. Iloa sinulle elämääsi ja kaunista kevättä.

    VastaaPoista
  14. Valoru,
    Oleppas hyvä, voin "heittää" sinulle sen pokaalin blogiin. Itse otin sen vain kopioi liitä toiminnolla, siinä vaiheessa kun kirjoitin tekstiä.

    VastaaPoista