Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




maanantai 10. tammikuuta 2011

Vatsa kuralla, oksettaa ja itkettää

No niin tämäkin päivä koitti ja koville ottaa äiti-henkilölläkin.
Suuri muutos meidän kaikkien elämään. 
Nuorin lapsista lähti aamulla Kajaaniin asevelvollisuus palvelukseen.
Koti tuntuu niin tyhjältä, tietysti huoli ja kaikki pelon peikot ovat täyttäneet talon.
Tiedän lapseni pärjäävän, vaan silti tuntuu niinkuin raajaa kiskottaisiin irti ropasta.
Vatsa on kuralla, oksettaa ja itkettää. 
Kait tämä helpottaa ja helpottaahan se, aikaa ehkä ottaa jonkin verran.

Terveisiä vain kaikille samassa jamassa oleville vanhemmille. 
Lämmin ajatus teille.
Kyllä me kaikki tästä selvitään, niin lapset kuin vanhemmatkin.
- Valokki-

13 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Se ottaa äiti-ihmistä lujille, kun poikanen lentää pesästä, on se sitten armeijaan tai yliopistoon monen sadan kilometrin päähän. Eilen nuoret taas lähtivät iltamyöhällä kohti Helsinkiä. Minä olen jo tottunut ja olen kait rakentanut itselleni niin kiireiset päivät, ettei ole aikaa miettiä kuin joskus yöllä, jos uni ei tule.

    Tähän sopisi taas se Gibranin värssy 'Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi vaan elämän kaipauksen tyttäriä ja poikia tms.' Kirjoitin sen juuri melkein kokonaan taiteilija Hannelle, kurkista sieltä, jos haluat. Nyt vain keksit jotain omaa kivaa. Mukavaa viikkoa, Valokki!

    VastaaPoista
  2. Leena Lumi, kiitos. Yritän koota itseni, olen touhuillut kaikenlaista pientä. Nämä ensimmäiset päivät ovat varmasti pahimmat. Olen ehkä vielä pikkasen ylihuolehtivainenkin äiti. No tämä opettaa, niin äitiä kuin poikaakin varmasti. Lapset ovat lainassa meillä vanhemmilla, vain sen aikaa kun niiden siivet kasvavat ja kantavat. Olo on silti aivan karmee. yää :(

    VastaaPoista
  3. Voi Valokki, jaksamista sinulle ♥
    Itsellä ei ole poikaa, mutta tytär kun lähti maailmalle, oli rankkaa.
    Poikaset jättää pesän kuin ne linnun pojat, mitä kuvaamme, sekin on haikeeta katsella, samoin meillä ihmisillä käy.

    Ihanasti kerrot itsekin tuossa kommentissasi, kun siivet kantaa.
    Niin on meidän annettava poikasten mennä.
    Uusi sivu aukeaa.
    Mutta voimia sulle, ei se ole helppoa :(
    ♥♥

    VastaaPoista
  4. Halaus sinulle ♥
    Kyllä se vähitellen helpottaa!
    Minulla ei ihan kauhean koville ottanut kun esikoinen lähti inttiin; oli jo edeltävän kesän viettänyt suurimman osan aikaa tyttöystävänsä luona. Hänen huoneensa muuttui asumattomaksi vähitellen.. Oli se kyllä aika säälittävä näky, kun edeltävänä päivänä oli käynyt leikkauttamssa paksun tukkansa millin sängelle....
    Loppujen lopuksi hyvin tuntui ainakin hän siellä armeijan harmaissa viihtyvän ;).... ja lähti sen jälkeen Tampereelle TTY:oon ja Etelä-Koreaan vaihto-oppilaaksi. Kyllä äidillä näitä luopumisia riittää... mutta niinhän sen kuuluu ollakin...
    Nuorempi onkin sen verran artistiluonne, että suoritti asevelvollisuutensa siviilipalveluksessa Freinet-koulussa.
    Valoisaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Hyvää se tekee, tulee käymään sitten välillä :) ei tulisi jos luuhaisi kotinurkissa :)

    VastaaPoista
  6. Myötätunnon halauksia sinne, minultakin on kaksi poikaa aikoinaan lähtenyt armeijan harmaisiin. Vanhempi poika oli jo aikamies, koska oli anonut lykkäystä opiskelun vuoksi ja asui jo tulevan vaimonsa kanssa. Ei tuntunut niin pahalta. Nuorempi poika sensijaan lähti suoraan kotoa ja silloin kieltämättä tuli tippa silmään tämän tästä.
    Kaikkein nuorin poikani lähtee vuoden päästä armeijaan, silloin kyllä ahdistaa, koska hän on niin tiiviisti asunut kotonaan, saanpa pitää hänet vielä vuoden kuitenkin.
    Onneksi sentään pääsevät lomille aika usein.

    VastaaPoista
  7. Mun pojan olisi myös pitänyt astua armeijan harmaisiin, lääkäri kuitenkin puuttui asiaan ja tuli kolmen vuoden harkinta-aika. Terveys ei juuri nyt salli armeijaa.
    Mutta ennenkuin se tieto lääkäriltä tuli, tunne siitä että poika lähtee, oli aika musertava. Tosin, ei se hirveästi helpottanut että tuli sit terveydellinen syy mukaan.

    Mutta jaksuja sulle! Ne pärjää ihmeen hyvin kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Omat poikani ovat myös astuneet aikoinaan armeijan harmaisiin, toinen pioneerina ja toinen siirtyi sivariksi, joten voin hyvin kuvitella tunteesi, mutta usko pois kyllä kissa kynnet löytää kun puuhun pitää:) Jostakin (mantelin?)kommentista huomasin, että jotakin hyvääkin Teille kuuluu...

    VastaaPoista
  9. Seijastiina,
    Risusydän,
    isopeikko,
    Manteli,
    Sasaliini,
    Mustaleski,
    kiitos teille lohduttavista kommenteista. Kyllä ne kevensivät huolen täyttämää mieltä. Ensimmäisestä vuorokaudesta on selvitty "hengissä". Lisää paineita sai aikaan, lähes sydänpysähdyksen viesti jonka poikani ystävä oli laittanut facebokiin. Siinä kerrottiin että poikani olisi jäänyt linja-auton kyydistä tauon jälkeen Kokkolan abc;lle, kun muut olivat lähteneet. Harmittomasta pikku pilasta tuli meille uneton yö. Aamulla saimme vistin ja puhelun pojalta, että kaikki on ihan hyvin. Niin päätin siihen paikkaan että murehtiminen saa nyt sitten loppua. Poikahan on fiksu nuorimies, miksei hän pärjäisi. Olin vähän kummastuksissani, kuinka uskoinkaan moisen. Pelon peikko oli oikein kunnolla meitä nakittanut. Iloon on muutakin aihetta, kun uudenvuoden aattona keuhkoveritulpan saanut äitini näyttää kuntoutuvan hyvin. Käyn pistämässä hänelle hepariini pisoksen kerran vuorokaudessa, puolen vuoden ajan:)

    VastaaPoista
  10. Voi sisku tiedän tasan tuon olotilan. Samoja tunteita oli silloin kun meidän nuorimmainen lähti armeijaan.. se on tuo nuorin se pahin juttu... pesä on niin tyhjä sen jälkeen. Mutta voin vakuuttaa että äkkiä siihen tottuu ;) Halauksia ja tsempitystä.

    VastaaPoista
  11. Kaarnikka,
    kiits sisko. Kyllä oli karsea kokemus, nyt jo helpompi olotila. Viellä tuo pilajuttu sai aivan huippu inhottavat fiilikset aikaan.

    VastaaPoista
  12. Kyllä se lasten lähtö kotoa on aina aika järisyttävä juttu. Mutta kyllä siihen tottuu, pian jo tuntuu kivalta kun saa olla omissa oloissaan. Sitten tuntuu hienolta kun tulevat käymään. Vaikka tää sun nuorin tuleekin varmaan vielä armeijan jälkeen kotio asustaan.
    Hyvää viikon jatkoa, terveisiä äitiliinille.

    VastaaPoista
  13. SeijaMarjatta,
    pahalta se tuntuu, vaikka on valmistautunut lasten lähtöön. Nyt jo helpompi olo, kun olen kuullut ettei mitään suurempaa hätää ole pojalla, pärjää kyllä. Armeijan jälkeen tulee varmasti hetkeksi kotiin, mutta luulen että muuttaa pian omiin oloihin. Ovat semmoista suunnitelleet tyttöystävän kanssa.

    VastaaPoista