Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




tiistai 30. maaliskuuta 2010

Saisiko jo avata?

Joskus mielen täyttää malttamaton olo,  niin kuin lapsena ennen joulua. Kuusen alla odottavat lahjapaketit, olivat niin arvoituksellisia, ne sisälsivät jotain uutta, jotain salaperäistä. Tänään sellainen olotila iski, kevään odotuksessa. Harmaan ja ruskean sävyistä, räntäsateista luontoa katsellessa, tekisi mieli huutaa "Saanhan jo avata kevään käärepapereista?" Ihastella sen kauniita värejä, nuuhkia huumaavia tuoksuja, kuunnella iloista solinaa ja liverrystä. Mutta mitä olisikaan jouluaatto, jos lahjapaperit jo lojuisivat lattialla?, odotuksen ilostakin on hyvä oppia nauttimaan. Elää hetkessä,nähdä, sulavissa hangissa, eri sävyt, joka päivä muuttuvat muodot. Harmaat ja ruskeat sävyt, luonto kutoo mattoon, jota pitkin voimme kipittää tulevaan kevääseen. Onhan siinä matossa myös aurikoraitoja, sinisiä taivaanviiruja, auringonlaskuja ja metsien vihreyttä.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Lomapäiviä



Viime viikon tiistaina, lähdimme sisareni kanssa hiihtoretkelle, Kivi-ja levanevan allasalueelle. Taivas oli huikaisevan sininen ja hanki loisti puhtaan valkoisena. Oli iloinen yllätys, että hiihtäminen umpihankisuksilla ei sattunut jalkoihin, niinkuin käveleminen, joka saa aikaan fiiliksen tulisilla hiilillä kävelevästä fakiirista. Pidimme yllä leppoisaa vauhtia, pysähtelimme useaan otteeseen kuvaamaan. Tiistai päivä kului, eväitä puputtaessa, kuvatessa ja hiljalleen hiihdellen. Saimme vielä illalla kauniin auringonlaskun, jota piti kuvata ihan horroksessa. Päätimme jäädä, meidän mökille muutamaksi päiväksi. Mökki nököttää allasalueen reunassa, aivan rannan tuntumassa. Sytyttelimme kynttiöitä ja takkaan tulet, roppaa vähän tykytti sieltä sun täältä, mutta ei niin pahalla tavalla.

Keskiviikko päivä oli jo pitkällä ennenkuin kömmimme makuupusseista, tönkkösuolattu muikku olo vetreytyi aika hyvin, kun vaan sitkeästi lähti liikkeelle. Hiihdimme lintutornin laavulle, joka sijaitsee vastarannalla, vähän aallot huokailivat jo jäiden alla ja saivat, meikä pupupöksyn muutaman kerran vinkaisemaan pelosta, jospas ei jää kestäkkään. Hö! hyvin kesti, suksi luisti kuin itsekseen, jäällä näkyi paljon muitakin hiihtäjiä, sekä kävelijöitä, jotka kulkivat moottorikelkkaurija myöten. Paistelimme makkaraa laavulla, sekä joimme makoisat nokipannukahvit. Illalla olimme aivan tööt ja menimme aikaisin nukkumaan.




Torstai aamulla heräsimme jo aikaisin, vähän ennen kuutta, tähyilimme kumpikin tuleeko kaunis auringonnousu? taivaanranta kumotti lupaavasti oranssein sävyin. Nyt kyllä ampaisen ylös! hihkaisin. Auts! empäs ampaissutkaan niin vaan, mutta melko liukkaasti kyllä sain vaatteet ylle ja kameravärmeet kasaan. Kävely näytti kyllä robottileffan pääosan esittäjän huippusuoritukselta, mutta eteenpäin mentiin, aika lujaakin.

Sitkeys palkittiin kuvatuotoksilla joita voit ihailla TÄÄLLÄ

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Diagnoosina reuma


Auringon paistetta ja lomaa tiedossa, aikaa miettiä ja tutustua uuteen "ystävään", jonka luullen seuraavan minua lopun elämäni. Joka on jo kulkenut kauan mukanani, kivistellen jähmettäen ja väsyttäen. Joudumme usein , ihmettelemään, hölmistyneenä, vihaisena ja voimattomana miksi? Luulen ettei kukaan säästy, surulta, koettelemuksilta ja erilaisilta vaikeuksilta. Voimme silti ehkä valita tavan, kuinka otamme ne vastaan, kuinka käsittelemme niitä, miten elämme niiden kanssa, kuinka pystymme jatkamaan eheämpinä eteenpäin. Olen useissa blogeissa lukenut ihanien, voimakkaiden, positiivisuutta ja hyvää oloa levittävien ihmisten ajatuksia. Olen saanut niistä voimaa, rakkaiden sisarieni, lapsieni ja ystäväni,  maailman parhaan työtoverin Tinan lisäksi.
Olen lukenut kaiken mahdollisen reumasta, sen lääkityksestä sun muusta, mitä en ammattini puitteissa jo tiennyt. Nyt ollaan tuttuja, mutta en sure niitä juttuja. En suostu ajattelemaan, mitä en ehkä enää pysty, mahdollisesti tekemään, vaan iloitsen kaikesta siitä mitä voin tehdä.

Tämä kipu, on minulle annettu,
uusi haaste, jälleen eteen kannettu.

Juhlien jälkeen


Äitimme täytti 20.03 lauantaina 90-vuotta! Kertaan mielessäni juhlan hetkiä, lämmin hyvänolon tunne jäi päällimmäiseksi mieleen. Vuosia oli kulunut, useita kymmeniäkin, osalla edellisistä tapaamisista. Iloinen puheensorina ja naurun helinä täytti juhlatuvan. Hyvinkin erilaiset ihmiset, sisarukset, lapset, heidän lapsensa ja  lapsenlapsenlapset olivat saapuneet paikalle. Heissä suvun niteet ja äidin elämä jatkuu, jatkaa kulkuaan. Valkotukkainen, hieman kumarassa, kulkeva päivänsankari, istui juhlaväen keskellä lempeästi hymyillen, välillä iloisesti nauraen. Hauras, lähes läpinäkyvä olemus on harhaanjohtava, sillä hän on sitkeä ja voimakas nainen, jolla on laaja, anteeksiantava ja ymmärtävä sydän. Pää on vielä partaveitsen terävä, silmissä pilkistelee kujeileva katse. Toivon äidillemme vielä paljon hyviä, terveitä ja onnellisia vuosia!

Tässä juhlan nuorin osallistuja Luukas, sekä päivänsankari, heillä on noin 90 vuotta ikäeroa.



sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Retki ja luontohetki


Lähdimme tänään retkelle, pyhitimme päivän luontohetkelle. Aurinko leikitteli kilpaa tuulen kanssa, juosten hangella, tehden lumeen hauskoja jormuja. Kävelimme hankea pitkin, metsän saarekkeeseen, välillä hanki upotti ja piirsimme pepulla lumeen formuja. Nuuskimme nokipannukahvin aromeja ja tervaksen tuoksua, kuuntelimme puissa kulkevaa tuulen juoksua, välillä se voimistui, välillä oli vaimea.




Aurinkoa ja jäätä


Taitaa olla kevättä ilmassa, aurinko ampuu jääpuikkoja lumihankeen räystäältä. Ahkeroi kärräten lunta alas katonharjalla. Kevät odottelee henkeä pidätellen, joko uskaltaisi astua esiin, hiipii varovasti auringon sädettä alas lumihangelle. Lumi on kylmää ja paksua, sen  pitää välillä lämmitellä kohmeisia varpaita männyn oksalla.



maanantai 8. maaliskuuta 2010

Onnekas nainen

Meillä oli eilen "mummi-sulkeiset", kuten me sisaret hyväntahtoisesti nimitämme lastemme ja lastenlasten vierailuja. Ääretön energia ja loputon tarmo, ihmetyttää aina. Muutamaan tuntiin mahtuu vauhtia ja vaarallisia tilaneita, sekä sydäntä sykeryttävää luottamusta aikuiseen ihmiseen, ihmetystä ja uteliaisuutta.
Rakastan kaikkia lapsiani suunnattomasti, jokainen heista kolmesta, omana persoonanaan on minulle ainutlaatuinen, arvokas ja erinomainen. Olen heistä hyvin ylpeä ja onnellinen.

Ja sitten lapsenlapset, kultahapset,
joilla silmät on iloiset ja
ihot sametin siloiset,
sydämet puhtaat avoimet.


Mummi halaukset, Liljalle, Remulle, Sanille ja Luukakselle
Äiti-halaukset! Juhalle, Jutalle ja Jukalle
Kiitos näistä elämä!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Luonto meissä joka hetki




Vapaapäivät pian takana, aikaisemmin tunsin surua, alkavan työviikon kynnyksellä. En ehdi ulos luontoon, kuuntelemaan, näkemään, kokemaan. Tänään osaan ajatella, nähdä toisin. Aamuisin näen jo nousevan päivän värikajon, auton ikkunasta. Leijuvat usvaharsot peltojen yllä, valon ja varjon leikin lumella. Voin kuulla lintujen laulut puiden oksilta ja tuntea ystäväni tuulen tervehdyksen astuessani ulos. Vaikka työ vie suurimman osan päivästä ja viikosta, silti luonto ja sen kauneus pilkistelee ja ilahduttaa viikon varrella mieltä. Kun olen oikein väsynyt, ummistan silmäni ja kuvittelen miltä männynrunko tuntuu selän takana istuessani sen juurella, viikonloppuretkellä. Miltä pihka ja nuotion savu tuoksuivat, miltä aurinko maistui.
Joskus kuvittelen raskaan olon ja pahan mielen ilmapalloksi jonka päästän kädestäni, tuuli tempaa sen ja poks! Männyn-neulanen kadottaa sen.  Hyvää työviikkoa kaikille!