Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




sunnuntai 29. elokuuta 2010

Elojuhla ja läksiäiset

Viikonlopulla vietimme Satakunnassa, "elojuhlaa", sekä samalla vanhimman sisaremme läksiäisiä. 
Hän lähtee jälleen, miehensä kanssa Espanjan lämpöön talveksi.
Nuorin sisaremme, oli taikonut suurehkolle porukalle, kätevästi puimurihalliin ruokailutilan.
Me pohjanmaan sisaret ja mamma ihmettelimme silmät ymmyrkäisenä, kauneutta ja väriloistoa.

Saimme vatsat pullolleen hyvää ruokaa, jota isäntäväki oli väsännyt, 
sekä me muut nyyttäri pusseista kaivelleet.
Iloinen puheensorina täytti hallin, joka on juuri vasta tänä kesänä valmistunut, viimeistelyä vähän vielä kaipaa.
Illalla kynttilöiden valot, olivat tunnelmalliset. Hallissa oli loistava akustiikka, joten kaivoimme kehärummut esiin. Miesväki oli siinä vaiheessa jo kenollaan, katsellen nukkumatin kanssa tähtösiä.
Tänään onkin vatsalihakset kipeät, nauramisesta ja ilakoinnista. 

Valoa ja iloa viikkoonne, paljon naurua ;)

5 kommenttia:

  1. Iloa pitää olla, vaikka joskus ei meinaa jaksaakaan, minä katselin tähtiä Matin kanssa, tulia poltellen, mutten sen nukkumatin ja oli kivaa.
    Mutta asiaan, on ihanaa taas katsella kauniita kollaasejasi aamun piristykseksi.
    Mukavaa alkavaa viikkoa ja jaksetaan taas ,kun on nyt kerätty voimia viikonloppuna :)

    VastaaPoista
  2. Olen ollut "naatti", puhki, väsynyt, sisarien kanssa piristyn aina. Mukavaa viikkoa sinulle myös, voimiaa ja energiaa lähetän pläjäyksen täältä;)

    VastaaPoista
  3. Hienoja tunnelmakuvia, varmasti on ollut ihanaa olla mukana. Kiva, kun olit napannut tunnustuksen tänne blogiin, heti sen hoksasin. Mukavaa viikon jatkoa sinulle Valokki :)

    VastaaPoista
  4. Runotalon Sari, oli oikein mukavaa, saada vaihtaa ajatuksia siskojen kanssa. Nappasin lähettämäsi tunnustuksen ja laitoin sen tuohon sivuun, niin siinä säilyy mukavasti. Lempeän leppoista ja hyvää viikkoa sinulle;)

    VastaaPoista
  5. No täälähän on tuttuja kuvia ;) Saman olosia löytyy itteltäkin :) Kaiveleppa se yksikn tunnustus ja laita tuon toisen perään :)) Silloin ei mukana tullut kysellyä seitsemästä omimmasta asiasta...

    t. Kaarnikka joka ei jaksanu kirjautua

    VastaaPoista