Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Viimeinen lomaviikonloppu

Luonto on hellinyt minua lomallani, ilmat ovat olleet, niin  kauniit. 
Tuntuu, että olen ollut poissa töistä kauan aikaa.
Viimeisellä lomaviinonlopulla, oli ohjelmaa paljon.


Perjantaina tyttäremme, kutsui meidät syömään. Pöytä oli katettu kauniisti, saimme nauttia maittavasta ateriasta, mukavassa seurassa. 
Juhlistimme samalla iloista asiaa, tyttäreni saamaa erityisopettajan virkaa.  
Pienet palleroistet käsivarret ja siloposket olivat taas niin suloisia, 
mummin polvet olivat lujilla konttimisen seurauksena.

 

Lauantaina juhlimme, vanhimman poikamme, tyttären 2-vuotis syntymäpäiviä. Suloinen kiharapää, iloiset tummat silmät ja vikkelät pienet jalat. Poikani oli väkertänyt, hienoja voileipiä ja valmistanut täytekakun, joka oli suussa sulavan makeaa. Oijoi! äiti oli ylpeydestä sykeröllä.


Illaksi meidät oli kutsuttu sisareni luo iltaa viettämään. 
Naposteltavia notkuva pöytä, raikkaan ihanan boolin kera. 
Kelpasi siinä ihastella, tyyntä kesäiltaa.
Kuvailimme hämärtyvässä illassa kynttilöitä ja kukkasia. 
Saimme myös hienon auringonlaskun, maisema vain ei ollut oikein kuvauksellinen, 
mutta värin olivat mitä hienoimmat.

 Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Miten hurmaava tuo alimainen kuvakollaasi! Olet todellinen taiteilija.

    Meitä ei ole luonto hellinyt, vaan helle raiskannut. Olen viettänyt monta viikkoa kellarissa pitämässä itseäni ja koiraani hengissä. Päijänteen vesikin on liian lämmintä uimiseen...

    Olen perunut eläkepäivät Kreikassa ja eleli Alfauros suostu Englantiin tai alpeille, lähden yksin.

    Nimeni muutu virallisesti Leena Lumiksi seuraavan passin uusimisen myötä.

    Mukavaa suven jatkoa Valokki! Minä odotan syyskuuta, joka on suosikkikuukauteni, vaikka olenkin itse toukokuussa syntynyt.

    VastaaPoista
  2. Leena Lumi, Tervetuloa blogiini:) kiitos kannustavasta kommentista! Nautin kollaasien teosta, saa yhdistellä erilaisia elementtejä. Täällä, on tullut kyllä vettä tasaisin väliajoin. Puolessa välissä lomaa oli aika kova hellekausi, en myöskään enää kestä oikein kuumia ilmoja. Syksy kuulakkaineen, värikylläisineen päivineen, on kaunis ja mukava vuodenaika. Usein on vielä syksyllä lämpimiä, mutta ei liian kuumia päiviä. Hyvää kesän jatkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  3. Seinulla on ihan selvästi ollut hyvä loma, kun katselin näitä postauksia... ja tuo tunne, että on ollut pitkään poissa työstä sen todistaa.
    Lämmin kiitoshali eileniltaisesta seurastanne, meillä oli tosi mukavaa... Kuvia en taida ehtiä laittelemaan enää, mutta onneksi sulla on täällä parhaat. Hienoja kollaaseja!

    VastaaPoista
  4. Kaarnikka, kiitos teille mukavasta illasta, halauksia:) Huominen työpäivä ei "ahdista", mutta olisi siinä vielä mennyt toinenkin kuukausi lomaillessa. Tämä on ollut hyvä loma, olen osannut ottaa sopivan rennosti.

    VastaaPoista
  5. Ihanan värikylläiset ja herkulliset kollaasit, upeita tunnelmapalasia! Kiitos :-D

    VastaaPoista
  6. Mags, halusin koota parhaimmat,"makupalat" mukavasta viikonlopusta. Kiitos sinulle:) Hyvää viikon alkua!

    VastaaPoista
  7. Tosi onnistuneita kollaaseja - oikein hienoja, näistä todella nauttii! Ihania juhlia olleet. Lyhtyjä ja kynttilöitä pitäisi itsekin muistaa laittaa puutarhaan, nythän on jo sopivan hämärää iltamyöhällä :)

    VastaaPoista
  8. Sari, kiitos;)kollaasit ovat hauskoja, minulla on niin runsaasti kuvia ja eri asioita joista pidän. Kauneutta näkyy kaikkialla, minne silmänsä kääntää. Vaikka pidän valosta ja auringosta, tummuvat illat ovat ihania, poltan paljon kynttilöitä ja tunnelmoin. Oli oikein hauska viikonloppu, harvoin on näin paljon toimintaa. Hyvää viikon alkua sinulle myös:)

    VastaaPoista
  9. Niin kaunista ja tunnelmallista. Ihanat elokuun tummuvat illat ovat täällä pian.

    VastaaPoista
  10. Tulee vielä uusiakin lomia, luulee peikko. Hienoja kuveja sinulla. Oikein kehuttavia :)

    VastaaPoista
  11. Sulla on selvästikkin ollut sellanen loma, että olet nauttinut ja kerännyt voimia talvea vasten!
    Ihania kollaaseja olet tehnyt vierailuistanne!

    VastaaPoista
  12. Ihana loma sinulla onkin ollut ja aikaa vielä riitti näitten upeitten kollaasien tekoon ja vieläpä vierailemaan minullakin.
    Kuvat on kaikissa niin ihanasti sommiteltu, että on ilo katsella jälleen ja toivottaa sinulle upeaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Tiitsa, kiitos, olen oikein tunnelmoija. Elokuu on ihana kuukausi, pieni häivä jo syksyä ilmassa. Lyhtyjä ja valoja sinne tänne, kivaa:)

    VastaaPoista
  14. isopeikko, niin lomia on tulossa, tulevina vuosina jonossa, edessä päin, hyvä näin:) Kiitos kuvakehuista:)

    VastaaPoista
  15. Harakka, minulla on ollut paras loma vuosiin, olen saanut oikein nauttia, levätä. Olen antanut itselleni luvan siihen:) Ihme kyllä, en pode yhtään syyllisyyttä, olen ollut niin kova seurustelemaan, sen Syyllisyys Syltin kanssa. Nyt olen antanut sille lähtöpassit fiuu;)

    VastaaPoista
  16. seijastiina, kiitos ilahduttaa kun toisinekin silmää miellyttä kuvat. Olen ladannut lomalla akut täyteen aurinkoenergiaa, hyvää mieltä ja aikaa. Purkittanut, kesän tuulia ja tuoksuja, niitä sitten taiten käytän, niin iloiselta aina näytän:)) Upeaa, iloista viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista