Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa.




maanantai 14. kesäkuuta 2010

Anteeksi antamisen vaikeus

Elämässä, kilttinä nyssykkänä olen saanut huomata, että helposti kävellään ylitse,
tullen, mennen ja palatessa.
Kiltti on, joidenkin mielestä yhtäkuin, vähän tyhmä.
Kuinka helppo häntä onkaan syyllistää.
Ylenkatsotaan, vähätellään ja kohdellaan huonosti, ellei pidä puoliaan.
Ajattelin ennen vihaisena, miksen saa olla oma itseni?,
pitääkö minunkin muuttua kovaksi ja itsekkääksi
pärjätäkseni elämässäni?.

Epäoikeudenmukainen kohtelu, sai  kiukun nousemaan pintaan.
Vielä enemmän suututti, kun en saanut suutani auki,
 antanut "samalla mitalla" takaisin, hölmistyin usein ja menin sanattomaksi.
Paha olo jäi sisimpään.
Kertyi, kasvoi.


Psykiatri sanoi, "Sinulle pitää kasvattaa "paksumpi nahka",
en halunnut olla paksunahkainen, halusin tuntea.
Pikkuhiljaa opin, ettei minun tarvitse ottaa koko maailman pahaa oloa vastaan.
En suostu ottamaan negatiivisuutta itselleni, en anna sen "upota."
Jokainen on viimekädessä vastuussa omista tunteistaan..
Opin myös sanomaan lempeästi Ei!, liialliselle työtaakalle, jota helposti kasattiin niskaani.
Kun tekee parhaansa, sen pitänee riittää.


Negatiivisuus ja vähättely satuttavat aina.
Joillekkin, toisten suomiminen, on jonkinlainen selviämiskeino,
joka johtuu omasta huonosta olosta, tai epävarmuudesta.
Säälin heitä.
Kielteisyys on loputon kehä, paha olo nielaisee kokonaan, jos sille antaa luvan.
Joten vastaankin ystävällisyydellä, ystävällisyys ei mene koskaan hukkaan.
 En silti suostu enää kenenkään sätkynukeksi.
Monena iltana, kun menen nukkumaan sanon ääneen
"Annan sinulle anteeksi...."

Joskus, vaatii monta iltaa, ennenkuin anteeksi antaminen on valmis.

-Valokki-

6 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi niin omakohtaisesti koettu, täälläkin. Totta joka sana, tätä on luettava monta kertaa...

    VastaaPoista
  2. Mags, enää en ole surullinen, tai kiukkuinen. Vaan voin tyynenä antaa, negatiivisuuden "mennä ohitse". Joskus voin pirahtaa, jotain vastaan. Olen kuitenkin huomannut, että suutuminen saa huonon olon sisimpään, vältän sitä. Toivon sinulle paljon voimia ja selviämiskeinoja. Olet hyvä omana itsenäsi, niinkuin minäkin.

    VastaaPoista
  3. Noi juuri se on kun sanoit, kunpa osaisimme antaa ilkeyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien valua kun vesi sorsan selästä, emmekä antaisi niiden imeytyä. Opettelua on joka päivä... päivä päivältä vahvemmaksi omaksi itseksemme.. vai mitä:)

    VastaaPoista
  4. Kaarnikka, juuri niin me teemme, vaikka välillä onkin vaikeaa.

    VastaaPoista
  5. Mietiskelen usein samaa kuin sinä.
    Elämä on tosiaan koko ajan opettelemista.
    Joskus ei voi ymmärtää, miten ilkeitä on moni ihminen.

    VastaaPoista
  6. seijastiina, olen kovasti joutunut kouluttamaan itseäni. Olen kehittänyt tavan, miten suhtautua negatiivisuuteen ja suoranaiseen ilkeyteen. Minulle kun sitä on kaadettu, oikein saavi tolkulla. Olen onneksi pystynyt säilyttämään itseni ehjänä, vaikkakin hieman arpisena.

    VastaaPoista